Elokuvalavasteanalyysi jatkuu

Jatkoimme taas elokuvalavastekurssia, ja tällä kertaa katsoimme elokuvat Blade Runner, Moulin Rouge!, West Side Story, Labyrinth, Sweeney Tod sekä Time Bandits.


Blade Runner

Blade Runner on vuonna 1982 valmistunut Ridley Scottin ohjaama tieteiselokuva. 28:n miljoonan dollarin budjetilla tehty elokuva sijoittuu vuoteen 2019, jolloin ihmisten elämään on ilmestynyt muun muassa lentäviä autoja ja muita hienoja keksintöjä.

Elokuvassa on käytetty paljon pienoismalleja ja fondeja. Oikeita paikkoja on muokattu jälkeenpäin tietokoneella ja jotkin kohtaukset on tehty kokonaan tietokonetta käyttäen.

On hauskaa miten monet modernit laitteet näyttävät elokuvassa hyvin vanhanaikaisilta. Kokonaisuudessaan kaikki vempaimet on hienosti tehty, mutta ne ovat erittäin kulmikkaan ja kömpelön näköisiä verrattuna niihin sulavarakenteisiin laiteisiin, jotka nykyajan scifielokuvissa yhdistetään tulevaisuuteen. Myös hiustyyli ja vaatetus on erittäin 80 -lukua.   

Huomiota herättää erityisesti läpi elokuvan screenillä leijaileva savu. Kaupunki on sateinen (vesisade symboloi ehkäpä kurjuutta) ja siksi ilma höytryää. Sisätiloissa puolestaan savu syntyy useimmiten tupakasta. Hieno näyte vesihöyryn käytöstä on jäälaboratoriossa, jossa tiedemies kehittää uusia silmiä hyytävissä olosuhteissa. Olisiko savulla ja höyryllä kenties huijattu lavasteet näyttämään aidommilta? Ehkä samoja lavasteita on voitu käyttää useammissa kohtauksissa, kun ne on savun avulla satu näyttämään joka kerta hieman erilaisilta. Myös valaistuksella on suuri rooli läpi elokuvan. Kirkkailla neonvaloilla ja pimeydessä liikkuvilla varjoilla on saatu luotua eloa lavasteisiin. 

Tulevaisuuden Los Angelesin rakennukset ovat todella korkeita ja useimpien kattoja ei kuvaustyylin ansiosta edes näy. Rakennuksissa on huomioitavaa myös, että niiden tyyli on otettu monilta eri aikakausilta. Elokuvassa nähdään muun muassa muinaisten Atsteekkien pyramideja muistuttavia valtavia rakennuksia, klassisia pylväitä sekä myös ihan "tavallisia" 80 -luvulle tyypillisiä asuntoja.

Juonen edetessä paljon lasia särkyy. Monessa kohtauksessa lennetään lasien läpi ja jokaisella kerralla se pirstoutuu näyttävästi. Myös kaakeli- ja kiviseinien läpi tullaan loppua kohden melko vaivattomasti. Vaikka muun muassa monet kivi-, kaakeli- ja metallipinnat on saatu todella aidon näköisiksi, eivät ne rikkoutuessaan enää niin täydestä menekään.

Vaikka elokuva on 80 -luvulta ja sen pitäisi kuvata nykyistä maailmaa muutaman vuoden kuluttua, on se kuitenkin taidokkaasti ja uskottavasti tehty. Ainoat hieman kömpelön näköiset lavasteet ovat pienet poliisiautot, sekä pariin kertaan vilahtava yksisarvinen, jonka sarvi näyttää siltä että se olisi kiireessä heikosti liimalla kiinnitetty. Ja kaiken lisäksi se on aivan väärässä kohdassa.

Kokonaisuudessaan Blade Runner on todella näyttävä tuotos, joka kestää aikaa. Eikä juonessakaan mitään vikaa ole.


Moulin Rouge!

Tämä vuonna 2001 valmistunut 50 miljoonan dollarin elokuva voitti Oscarin parhaasta lavastuksesta ja kuvituksesta. Baz Luhrmannin ohjaama musikaalielokuva sijoittuu 1800- ja 1900 -lukujen vaihteen Pariisiin.

Kaikki kohtaukset on kuvattu studiossa, joten lavastetta riittää. Mukana on tietenkin myös paljon sellaista, jonka kuuluukin näyttää lavasteelta, sillä meilkein kaikki tapahtumat sijoittuvat kuuluisaan Moulin Rouge -kabareehen. Puvustus ja lavastus on myös sen mukaista ja paljon kimalletta ja kultaa on mukana läpi elokuvan.

Tässäkin elokuvassa on käytety pienoismalleja. Muun muassa alussa näkyvä Pariisi on kokonaan sellainen. Alussa on myös käytetty tehokeinona mustavalkoisuutta, joka vaihtuu vähitellen kauniin kirkkaisiin väreihin ja timantteihin. Tietokonemuokkauksia on myös käytetty. Niillä on lisätty kohtauksiin muun muassa kimalletta, tähdenlentoja ja keijuja.

Elokuva vilisee kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia ja tavaroita, joita ei kaikkia edes ehdi huomata. Loisteliaassa myllyssä ja upeasti toteutetussa elefanttihuoneessa on paljon koristuksia. Vastakohtana tälle on köyhän Runoilijan, Christianin pieni ja vatimaton asunto, johon kamera sukeltaa sisään useita kertoja sen ainoasta ikkunasta.

Värikkäälle ja iloisella kabareelle löytyy vastakohta myös Herttuan kodista. Tämä synkkä ja valtava linna, tuo mieleen hieman Draculan asuinpaikan. Oikeastaan yhdessä kohtauksessa Herttua onkin suuttuessaan kuin Dracula itse. Siellä, kuten myös Moulin Rougessa itsessään on hienoja marmorikuvioituja lattioita, joiden päällä tanssijoiden kelpaa esitellä liikkeitään.

Tämä elokuva on kyllä oivallinen näyte siitä mihin kaikkeen 50 miljoonalla dollarilla oikein pystytään. Vaikka juonen nerokkuus ei päätä huimaa, upeita lavasteita katsoo mielellään.


West Side Story

Jerome Robbinsin ja Robert Wisen ohjaama vuonna 1961 valmistunut West Side Story -musikaali kahmi itselleen kymmenen Oscaria, joista yksi tuli lavastuksesta. Eikä mikään ihme, sillä vaikka koko elokuva on alun helikopterista kuvattua New Yorkia lukuunottamatta kuvattu lavasteissa, on se saatu näyttämään melko aidolta. Ainakin jos ottaa huomioon valmistusvuoden. Budjettina on ollut 6 miljoonaa dollaria.

Tapahtumat sijoittuvat New Yorkin kaduille, joissa kaksi jengiä yrittävät taistella vallasta välillä hypellen ja tanssahdellen ympäriinsä. Lavasteet on rakennettu parin metrin korkeuteen ja elokuva on kuvattu alhaalta päin saaden se näyttämään mahdollisimman aidolta. Tässä on onnistuttu hyvin.

Kaikki elokuvassa näkyvät graffitit ja muut töherrykset kaduilla on maalattu nimenomaan tätä varten. Vaikka kaduista on saatu melko aidon näköisiä, silmiin pistää kuitenkin se että seinäpinnat ovat erittäin tasaisia ja yhdestäkään ikkunasta ei varsinaisesti näy läpi. Samoja lavasteita on myös käytetty eri kohtauksissa kuvaamaan eri paikkoja. Niistä on yritetty saada erilaisen näköisiä esimerkiksi ripustamalla kadulle pyykkejä roikkumaan. Välillä tässä on onnistuttu hyvin, mutta joissain kohtauksissa hämäysyrityksen huomaa. Esimerkiksi silloin kun osa pyykeistä heiluu tuulen mukana ja osa ei.

Ainakin samoja tiiliseiniä on käytetty moneen, sillä morsiuspukuliikkeen sisäseinäkin on tiilistä. Muuten liike on kuitenkin upeasti toteutettu ja näyttää mitä aidoimmalta kaikkine kankaineen ja mallinukkeineen.

Kangasta on käytetty myös autotallikohtauksessa, jossa kattoa on madallettu ripustamalla musta kangas hieman oikeaa katonrajaa matalammalle. Näyttelijöiden hypähdellessä saa jännittää, hipaiseeko jonkun käsi kangasta paljastaen tämän huijauksen vielä useammille. 

Onnistuneitakin "huijauksia" elokuvassa on, sillä tanssiaisissa olevan taustaseinän syvennykset on saatu näyttämään todella aidoilta, vaikka ne on todellisuudessa vain maalattu tasaiselle pinnalle. Myös lattiat on maalattu hienoiksi ja tasaisiksi. Jengien suosiossa oleva baari on myös saatu näyttämään hyvältä hyllyillä olevien pullojen ja purkkien, sekä puisten kalusteiden ansiosta.

Jos ei osaa kiinnittää huomiota, ei vältämättä myöskään huomaa, että ajoittain taustalla häämöttävä tähtitaivas ja pimeydessä hohtavat ikkunat on maalattu ja valaistu, niin että ne näyttäisivät mahdollisimman uskottavilta. Siitä huolimatta katolla tapahtuva kohtaus näyttää häiritsevän selkeästi lavasteissa kuvatulta.

Kaikesta huolimatta lavasteet on saatu hyvin kestämään näyttelijöiden hypyt ja muut liikkeet. Kaiteet ja seinillä olevat tikapuut kestävät hyvin roikkumaista ja kiipeilyä, vaikka yksi kaide muutaman kerran epäilyttävästi heilahtaakin. Mielikuva kahden jengin taistelutantereina toimivista kaduista säilyy kuitenkin läpi elokuvan, joten lavasteet ovat kokonaisuudessaan ihan onnistuneet.


Labyrinth

Tämä David Bowien tähdittämä elokuva oli hieman huvittava kokemus. Katsoimme sekä itse elokuvan, että dokumentin, jossa kerrottiin sen teosta. Ohjaajana tässä vuonna 1986 ilmestyneessä, 25 miljoonalla dollarilla tehdyssä musiikintäyteisessä fantasiaseikkailussa on toiminut Jim Henson. Elokuvassa on nähtävissä paljon vaikutteita Muppet Showsta ja se on kuvattu melkein kokonaan lavasteissa.

Pälimmäisenä elokuvasta jää mieleen siinä olevat nuket. Suurin osa niistä on toteutettu todella taidokkaasti, mutta muutamat jäävät valitettavasti hieman kömpelön näköisiksi. Joissain kohtauksissa nukkejen tai muiden liikkuvien esineiden siimat näkyivät selkeästi.
Mutta ei ihme, että joitain lipsahduksia on sattunut, sillä nukkeja on niin paljon. Esimerkiksi peikkokuninkaan ( David Bowie ) kammiossa on yhdessä musiikkikohtauksessa jopa 48 nukkea. Tätä varten lavasteisiin on pitänyt tehdä rikiä, joiden kautta nukkeja on liikutettu. Osaa peikoista on kuitenkin näytellyt ihan oikea ihminen, ja heitä on liikuteltu musiikin tahdissa ylös ja alas narujen avulla.

Kaikkein haastavin ja vaikuttavimman näköisin taidonnäyte on kääpiö Hoggle. Puvun sisällä sitä näyttelee oikea pienikokoinen ihminen, mutta sen kasvoilla on naamio, jonka ilmeitä ja suun liikkeitä ohjataan muualta. Tämä vaatii näyttelijältä ja "kasvojen liikuttajalta" todella tarkkaa yhteistyötä.

Myös runsaasti yksityiskohtia vilisevässä peikkokaupungissa olevat ratsastajat on toteutettu mielenkiintoisesti. Niiden sisällä on oikeita ihmisiä, joiden päälle on puettu ratsuilta ja ratsastajilta näyttävät puvut.

Ihmisten liikkeitä on käytetty hyväksi myös eräässä tunnelissa näkyvissä kasvoissa, jotka muodostuvat ihmisten käsistä. Tällä tekniikalla on saatu näyttävää jälkeä ilman liiallisia tietokonemuokkauksia.

Kuten monissa muissa 80 -luvun elokuvissa, myös tässä kivet näyttävät melko naurettavilta. Ne tuntuvat pyörivän kevyesti jopa ylämäkeen ja menettävät täten uskottavuutensa. Muös ulkonäkö on hyvin paperinen. Monet taustamaalauksetkin ovat erittäin huvittavia. On joukossa hienojakin, mutta kun labyrinttimaisemaa näytetään ensimmäisen kerran, ei voi muuta kuin pidätellä naurua. Myös labyrinttiin rakennetusta loputtoman pitkästä käytävästä tajuaa, että kyseessä ei ole aito käytävä. Sen sijaan sinne rakennettu salareitti on onnistuttu häivyttämään hienosti. Kompelöistä kivenlohkareista huolimatta melkein kaikki muut kivipinnat, kuten labyrintin seinät, on saatu kivan näköisiksi.

Kaikkein naurettavimmassa jä järjettömimmässä kohtauksessa sekopäiset oranssit nuket tanssivat nuotion ympärilllä heitellen päitään ilmaan. Se on toteutettu todella oudosti ja on harmi, että muiden hienosti lavastettujen kohtausten joukkoon on ängetty tällainen omituisuus. Nuket tanssivat mustaa taustaa vasten ja tämä näyttää aivan epäonnistuneelta tietokonemuokkaukselta. Elokuvan teosta kertovassa dokumentissa kuitenkin kerrottiin, että kyseinen kohtaus oli haastava, ja se piti kuvata mustaa taustaa vasten siksi, että nukkeja liikuttivat oikeat ihmiset. He olivat pukeutuneet mustaan samettiin sulautuakseen taustaan.

Yksi hienoimmista kohtauksista on puolestaan sellainen, jossa peikkokuningas kävele portaikossa jonka päässä hän kääntyy kävelemään yösalaisin. Tätä tehdessä on tarvittu käyttää apuna muun muassa nukkea sekä paljon erilaisia telineitä ja tukia. Lopputulos on kuitenkin upea. Peikkokuningas pyörittelee myös muutamaan otteeseen kädessään kristallipalloja. Näitä pyörittävä käsi ei kuitenkaan ole Bowien oma, vaan kyseessä on hänen taakseen viitan avulla piilotettu ammattilainen.

Pienistä kömpelyyksistä huolimatta elokuvassa nähdyt lavasteet ja nuket ovat todella hienoja. Jos niitä vain pystyy katsomaan kiinnittämättä liikaa huomiota David Bowien överiksi topattuun haaroväliin, jota tiukat trikoot korostavat.


Sweeney Todd


Tim Burtonin ohjaama, vuonna 2007 valmistunut kauhumusikaalielokuva voitti Oscarin parhaasta lavastuksesta. Budjetti elokuvalla on ollut 50 miljoonaa dollaria, ja se näkyy.

Koko elokuva on kuvattu lavasteissa Pinewood Studiosilla kolmen kuukauden sisällä. Vaikka burton ajatteli aluksi kuvaavansa koko elokuvan green-screeniä vasten, päätyi hän kuitenkin käyttämään lavasteita luodakseen näyttelijöille realistisemmat olosuhteet. Ja hyvä niin, sillä vaikka elokuvassa on paljon tietokonemuokkauksia, lavastus on silti upeasti toteutettu.

Kysessä on fantasiaelokuva, jonka ei ole tarkoituskaan olla täysin realistinen, joten myös lavasteet on tehty tähnä tyyliin. Monille elokuvile tyypillisesti iloinen menneisyys on kuvattu värikkäänä ja kauniina, kun taas kurja nykyisyys on pelkkää pimeyttä ja kuolemaa. Lavastaja Dante Ferretti onkin onnistunut luomaan elokuvaan erittäin synkän ja pahaenteisen Fleet Streetin, jossa Johnny Deppin esittämä sarjamurhaajaparturi asustaa.

Elokuvassa veri roiskuu ja kuvausryhmä joutui tekemään ennen kuvaamista erilaisia testejä siitä, miten veriroiskeet saataisiin näkymään parhaimmin ja aidoimmin. Samalla on kuitenkin ollut tarkoituksena vetää tahallaan hieman yli. Tämän huomaa, sillä kaulojen katkominen menee lopulta jo hieman humoristiseksi. Kuvausryhmä on kertonutkin suojautuneensa roiskeilta jätesäkein.

Monet kohtaukset sijoittuvat kadulle, jossa on paljon tiiliseinää ja katukivetystä. Nämä on todennäköisesti saatettu tehdä muovista, mutta ovat silti todella aidon näköisiä. Toisin kuin esimerkiksi Toddin huoneen suuresta ikkunasta näkyvä maisema. Sieltä on näkymä Lontooseen, jonka suuritsa tehtaanpiipuista kohoaa sunkälle taivaalle myrkyllisen näköistä savua. Tämä näyttää joko tietokonemuokkaukselta tai sitten se voi olla myös videotykillä heijastettu. Joissain kohtauksissa, esimerkiksi ulkona, taivas näyttää myös maalatulta.

Toddin pienen ja vaatimattomaan huoneeseen verrattuna tuomari Turpinin kartano on todella loistelias. Siellä on paljon kirjoja ja kirkkaita värejä. Huoneita koristavat myös monet patsaat ja maalaukset. Rakenus on muutenkin vaaleampi kuin yksikään muu rakennus sillä seudulla.

Elokuvassa on käytetty nerokkaasti peilejä ja muita heijastuksia, joiden kautta kuvataan henkilöiden liikkeitä ja ilmeitä. Toddiin parturiliikkeessä on myös särkynyt peili, joka kenties kuvaa tämän särkynyttä elämää ja unelmia. Välillä hahmot heijastuvat myös vesilätäköistä, ja monessa kohtauksessa Todd näkee heijastuksensa partaveitsistään. Kyseiset terät on suunniteltu elokuvaa varten niin että ne aukeavat mekaanisesti nappia painamalla, jotta saataisiin aikaan mahdollisismman uhkaava efekti.

Kokonaisuudessaan elokuvan lavastus on onnistunut, ja siitä välittyy se mitä pitääkin. Myös puvustus on näyttävää. Puvustajallakin on ollut varmasti oma haasteensa siinä, että yksi päähenkilöistä, Helena Bonham Carter oli kuvausten aikana raskaana. Tästä syystä hänen kokonsa elokuvassa vaihtelee.


Time Bandits

Terry Gilliamin ohjaama, vuonna 1981 vaimistunut ja 5 miljoonalla dollarilla tehty fantasiaseikkailu vie meidät seikkailulle läpi monien aikakausien. Lavasteista huomaa, että tämäkin elokuva on tehty 80 -luvulla, vaikka niissä ei varsinaisesti mitään vikaa olekaan. 

Elokuvassa on jäljitelty paljon luontoa sekä kivi- ja puupintoja. Osassa on onnistuttu loistavasti, kun taas välillä toteutus on todella kehnoa. Aavikolla oleva luuranko ainakin näyttää hyvältä. Ajoittain näkyy myös paljon savua, jonka avulla on ehkä satettu hämätä lavasteet näyttämään aidommilta.

Alussa näkyvä liikkuva seinä on tehty hienosti, sillä se näyttää oikeasti siltä että se liikkuisi pitkässä käytävässä eteenpäin. Sen eijaan seinä itse vaikuttaa hieman paperiselta.

Linnoitukset ja muut suuret kivenlohkareet on todennäköisesti tehty muovista. Harmi että tässäkin elokuvassa liikkuvat kivett näyttävät todella kevyiltä ja paperisilta. Sen sijaan lopussa näkyvät Lego -palikoita muistuttavat kivet ovat hienoja ja mielenkiintoisia. 

Taustamaalauksia on käytetty monissa kohtauksissa. Osassa paremmin kuin toisissa. Aivan kuten pienoismallejakin. Myös tietokonemuokkaukset näyttävät joissain kohtauksissa hyviltä, esimerkiksi aavikolla särkyvä lasi on hieno, mutta osassa ne tökkivät.

Titanic -kohtaus on kuvattu lavastetussa laivassa niin että vettä ei näy, mutta silti siitä saa vaikutelman laivan kannesta. Tuulenvirettäkin on yritetty matkia, vaikka sitä kieltämättä voisi olla enemmän mahdollisimman aidon mielikuvan luomiseksi.

Time Bandits on ihan hyvin toteutettu ja on varmasti ollut aikanaan vielä näyttävämpi. Silloista tekniikkaa on huono lähteä vertaamaan siihen mitä tänä päivänä on käytössä. Ja vaikka välillä liikkuvien esineiden siimat saattavat näkyä, on tämä silti katsomisenarvoinen elokuva. 

Elokuvalavasteanalyysi

Toisessa jaksossa meillä alkoi elokuvalavasteanalyysi-kurssi, jossa katselimme leffoja. Tarkoituksena oli kiinnittää erityistä huomiota lavastukseen. Toimme kurssilla vuorollamme elokuvia, jotka olivat esimerkiksi saaneet lavastuksesta palkintoja tai Oscar -ehdokkuuden.


Les Miserables 

Tässä musikaalissa huomio kiinnittyy musiikin ohella heti loistavaan lavastukseen ja puvustukseen. Elokuva on kuvattu miltei kokonaan lavasteissa, joten niitä löytyy paljon. Ja 61 miljoonalla dollarilla niitä on myös ollut varaa tehdä. Osa kohtauksista on toki kuvattu ulkona ihan oikealla kadulla ja joissakin on käytetty pienoismalleja.

Victor Hugon romaaniin pohjautuva tarina sijoittuu 1800-luvun Ranskaan, joten elokuvan miljöön tulee olla siihen aikakauteen sopiva. Rikkailla on paljon hienouksia, ja köyhät elelevät kurjemmissa oloissa. Tätä jakoa on vielä korostettu kuvaamalla koyhiä himmeässä valossa ja usein öiseen aikaan. Rikkaita kuvataan hienoissa ja värikkäissä vaatteissa. Elokuvassa on korostettu selkeästi joitakin värejä, kuten ranskan lipussa esiintyviä valkoista, punaista ja sinistä.

Monet tapahtumat sijoittuvat kadulle ja katsojalle tulee tarinan edetessä eräs kadunpätkä hyvin tutuksi. Kyseinen katu on rakennettu kokonaan lavasteista, ja sillä olevat talot on tehty tarkoituksella hieman vinoon luomaan aitouden tunnetta. 

Vaikka lavasteet ovat hienot, on pakko sanoa, että osa niistä ei mene ihan täydestä. Kapinallisten kasaamat barrikadit näyttävät hyvin kestäviltä, vaikka ne on kasattu ihmisten ikkunoista heittämistä huonekaluista ja muista tavaroista. Tuolit ja muut ovat rakennelmassa kovin ehjiä, vaikka miltei kaikki niistä pirstoutuivat niiden osuessa maahan. Ihmiset ryömivät erittäin vaivattoman näköisesti barrikadin raoissa, sen kuitenkaan romahtamatta. Pidin kuitenkin siitä, miten muiden tavaroiden seassa oleva ruumisarkku on sijoitettu barrikadin etuosaan kuvaamaan niitä monia vallankumouksellisia, jotka menettivät henkensä taistellessaan aatteensa puolesta.

Viemärikohtaus on saatu kaikessa ällöttävyydessään tehtyä erittäin aidon näköiseksi. Myös nopeasti vilahtava aidon kokoinen eleffantti on hauska näky. Vastavuoroisesti alkukohtauksessa näkyvät laivat ja mastot tuntuvat liikkuvan ihmisten käsissä melko kevyesti.

Kokonaisuudessaan Les Miserables on kuitenkin erittäin vaikuttava sekä musiikiltaan, että lavastukseltaan. Eikä se turhaan saanut Oscar -ehdokkuuttaa parhaasta lavastuksesta.


Oopperan Kummitus

Seuraavana oli vuorossa Andrew Lloyd Webberin Oopperan Kummitus. Tämän Gaston Lerouxin romaaniin pohjautuvan musikaalin budjetti on ollut 70 miljoonaa dollaria, ja siltä se näyttäkiin. Musikaalissa on loistava kullanhohtoinen lavastus ja puvustus.

Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun lopun Pariisiin, erityisesti sen loisteliaaseen oopperataloon. Koska suurin osa kohtauksista tapahtuu oopperassa, on osan lavastestakin ihan suotavaa näyttää lavasteilta.

Heti ensimmäinen kohtaus saa oopperan loiston tunkeutumaan katsojan silmiin kohtauksen vaihtuessa mustavalkoisesta oopperasalin kirkkaanpunaisiin penkkeihin. Samalla mahtava katokruunu nousee paikoilleen, vain pudotakseen elokuvan lopussa täyden oopperasalin niskaan. Kyseinen kattokruunu oli aidon kokoisen liian suuri pudotettavaksi lavasteissa, joten kohtausta varten täytyi rakentaa pienoismalli.

Elokuva on kuvattu kokonaan lavasteissa kahdeksassa eri studiossa Englannin Pinewood Studiolla. Pariisin oopperatalo on kuitenkkin rakennettu ulos ja sitä on muokattu tietokooneella lopullista versiota varten. Myös "All I Ask of You" -dueton aikana näkyvä öinen Pariisi on kokonaan maalattu taustakankaalle.

Lavstuksesta vastaava Anthony D.G. Pratt on ottanut elokuvaa varten vaikutteita muun muassa Charlie Garnerilta, joka on suunnitellut Pariisin oikean oopperatalon. Hautausmaakohtaus perustuu Ranskan maineikkaampaan hautausmaahan Pere Lachaiseen, sekä Montparnassen hautausmaahan. Tässä kohtauksessa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota siihen, miten kovan sumun peitossa koko hautausmaa on, joten todellisuudessa sitä ei ole edes tarvinnut rakentaa aidon kokoiseksi.

Tämän parhaan lavastuksen Oscar-ehdokkuuden saaneen elokuvan lavasteet ovat mielestäni hyvin onnistuneet ja näyttävät. Vaikkakin kummituksen muuten niin upeassa kammiossa veden alta nousevat kynttilät ovat liekkeineen melko huvittavia. Mutta kyseessä on kuitenkin musikaali joten annettakoon se anteeksi. Se on varmaankin sitä oopperan taikaa.


American Gangster

Tämä 2007 julkaistu Ridley Scottin ohjaama rikoselokuva oli hiemon erilainen kuin kaikki muut kurssilla katsomamme elokuvat. Se ei kuitenkaan haitannut. Päinvastoin, oli mukava katsoa välillä tuotosta, joka kuvasi todellisia tapahtumia ja sijoittui omaan aikaamme. Vaikka tämänkin voisi lukea jo kuuluvaan historiaan, sillä elokuva sijoittui 60- ja 70-luvun vaihteeseen.

100 miljoonan dollarin budjetilla on saatu aikaiseksi kaikin puoli vaikuttava elokuva. Tapahtumat olivat mielenkiintoisia ja lavastus toimi hyvin taustalla. Päänäyttelijä Denzel Washingtonilla oli elokuvan aikana päällään hurja määrä eri vaatekertoja.

Tapahtumat sijoittuvat New Yorkiin, jossa suurin osa on myös kuvattu. Madison Squarella tapahtuvaa nyrkkeilyottelua ei kuitenkaan voitu kuvata paikanpäällä se ollessa liian kallista. Paikka piti siis lavastaa ja näin ollen kohtausta varten tehtiin yli 1500 nukkea katsomoon. Jokainen nukke maalattiin käsin niin että yksikään niistä ei ollut saman näköinen. Työ tuntuu hurjalta varsinkin kun tajuaa, että elokuvan lopullisessa versiossa katsomoa näytetään kuitenkin vain muutaman sekunnin ajan!

American Gangster on kokonaisuudessaan hyvin toimiva elokuva, jossa lavasteet näyttävät aidoilta. Se on ansaitusti saanut myös Oscar-ehdokkuuden lavastuksesta.


Paluu tulevaisuuteen

Tämä Robert Zemeckisin ohjaama huvittava klassikkoelokuva on täynnä kaikenlaista pientä ja suurta lavastetta aina katunäkymästä professorin omiin pikku keksintöihin,  aikakone-autosta puhumattakaan. Elokuva on kuvattu melkein kokonaan lavasteissa. Yhtä katukohtausta ja koulurakennusta lukuunottamatta. Se on tehty 19 miljoonan dollarin budjetilla.

Lavastuksessa on kuitenkin onnistuttu hyvin ja koska tarina on fiktiivinen, se sallii myös paljon esineitä ja sioita, jotka eivät ole ihan aidon näköisiä. Etenkin tiedemies Emmet Brownin koti on kaikessa hullunkurisuudessaan erittäin hienosti toteutettu. Hän on keksijä, jonka keksinnöt ovat toinen toistaan erikoisempia. Tällaisten esineiden teko elokuvaa varten on varmasti ollut mielenkiintoista ja luovaa puuhaa. Myös koulurakennuksen käytössä on käytetty kekseliäisyyttä, sillä lopussa näkyvä parkkipaika ei ole parkkipaikka ollenkaan, vaan autot on pysäköity vieri viereen koulurakennuksen takapihan nurmikolle.

Tapahtumat sijoittuvat sekä 50- että 80-luvulle ja molempia aikakausia on pyritty kuvaamaan juuri niille tyypillisellä tavalla. Tässä on mielestäni onnistuttu hyvin ja monisa kohtauksissa näkee selvästi miten aikakaudet eroavat toisistaa. Esimerkiksi 80-luvun hieno asuinalue on vielä 50-luvulla vain pelkkää peltoa. Aluetta ollaan tässä vaiheessa vasta rakentumassa, mutta valmiin kadun päädyssä näkyvät kivipylväät ovat kuitenkin jo paikallaan. Niitä on koomisesti jopa ylikorostettu. Luonnollisesti myös vaatetus ja ihmisten kulkupelit eroavat toisistaan huomattavasti.

Koska elokuva on tehty 80-luvulla osa lavasteista myös näyttää lavasteilta. Se on kuitenkin ihan ymmärretäävää, sillä tekniikka ei ole silloin ollut yhtä kehittynyttä kuin tänä päivänä. Se ei kuitenkaan haittaa sillä toteutus on toimiva ja sitä on mukava katsoa.



Pan's Labyrinth

Tämä espanjalainen fantasiaelokuva ahmaisi itselleen parhaan lavastuksen Oscar-palkinnon vuoden 2006 gaalassa. Eikä syyttä. Onhan se aikamoinen lavastuksen, puvustuksen ja maskeerauksen taidonnäyte. Budjettina sillä on ollut 19 miljoonaa dollaria.

Espanjan sisällissotaan vuonna 1944 sijoittuvan elokuvan on ohjannut Guillermo del Toro. Elokuvassa huomioitavaa on se että sen teossa on käytetty melko vähän tietokonemuokkauksia. Etenkin siinä esiintyvä Fauni on jotakin sellaista, joka saa katsojan lumoutumaan siitä, mitä kaikkea ihan oikealla puvustuksella ja maskeerauksella saa aikaan. Faunin näyttelijän omat jalat on kuitenkin poistettu tietokonetta käyttäen, mutta tällainen pieni sivuseikka sallittakoon.

Erittäin hieno on myös kellon koneistoihin neuroottisesti suuntautuvan kapteenin huone, jonka myllyn rattaat kuvastavan hyvin tätä pakkomiellettä. Myös eräässä kohtauksessa näkyvä puu, sekä puun alla asustava jättimäinen rupisammakko on kaikessa karmeudessaan upea. Tytön ja sammakon kohtaaminen oli alunperin suunniteltu kuvattavaksi isossa kammiossa, mutta se ei näyttänyt kovin vakuuttavalta, joten kohtaus toteutettiin ahtaassa ja likaisessa onkalossa. Täten koko kammion rakentaminen oli lopulta täysin turhaa.

Elokuvassa on leikitelty valaistuksella erittäin paljon. Joissain kohtauksissa on valtavasti pimeyttä, joka antaa muun muassa lavastuksen puutteelle paljon anteeksi. Se saa monet kohtauksen näyttämän hyvin erilisilta miltä ne kirkkaassa valossa näyttäisivät. Esimerkiksi labyrinttikohtauksessa labyrintin seinät vilahtelevat nopeasti ohi pimeydessä. Voi olla että samoja seiniä on vain kuvattu monesta eri kuvakulmasta monella eri tyylillä. Oli totuus mikä tahansa, lopputulos kuitekin näyttää hyvältä.

Mielestäni Pan's Labyrinth on lavastuksen kannalta erittäin onnistunut elokuva, ja siitä voisivat etenkin monet amerikkalaiset elokuvat ottaa mallia.