Näytetään tekstit, joissa on tunniste seinä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seinä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona

Mallikkaasti messuille

Vuoden alussa saimme tehtäväksi rakentaa SASKY:n osasto Tampereen messkukeskuksessa järjestettäville RekryTori- messuille.

Osastolle piti rakentaa taustaseinä, sekä pöytä 3D -tulostinta varten. Messuosaston piti olla alunperin 4 m leveä, 2 m syvä, sekä 2,5 m korkea. Mitat kuitenkin muuttuivat kun saimme lisää informaatiota, ja lopulta leveys oli 6 m.

Saimme ohjeiksi, että seinässä tulisi käyttää SASKY:n värejä (vaalean sininen, vihreä, pinkki ja valkoinen). Lisäksi sen piti olla jotenkin kolmiuloitteinen.

Aloitimme taas tuttuun tapaan piirtämällä luonnoksia seinästä. Niistä valitsimme parhaat ja aloimme tehdä pienoismalleja, joista taas äänestimme. Kun olimme valinneet parhaan mallin, teimme siitäkin vielä eri värisiä versioita. Lopuksi kutsuimme asiakkaan valitsemaan mieleisensä.

Tässä versiossa on kokeiltu vähän kaikenlaisia tyylejä värien yhdistelyssä. Siksi mallista tuli vähän levoton.















Valkoinen tausta ja värikkäät palkit.














Tämä seinä näytti erilaiselta eri kulmista katsottuna.

Se ei kuitenkaan olisi toiminut kunnolla osastolle varatussa tilassa.

Musta tausta ja raidalliset palkit.



Tämän mallin asiakas lopulta valitsi! Raidallinen tausta ja värikkäät palkit.



























































Keskustelimme asiakkaan kanssa myös siitä, että seinän tulisi olla uudelleen käytettävissä. Niinpä meidän tuli meittiä tätä seikkaa jo suunnitteluvaiheessa. Kuljetuksen ja varastoinnin helpottamiseksi päätimme rakentaa seinän niin että se koostui kuudesta noin metrin levyisestä elementistä. Näin se olisi nopea kasata paikanpäällä. Tällä tavoin sen saisi mahtumaan tulevaisuudessa myös pienempään tilaan jättämällä osan elementeistä pois. Niiden rakenne oli sellainen, että ne pysyivät hyvin pystyssä ilman tukea, eikä niitä edes tarvinnut kiinnittää toisiinsa.

Yhteen elementtiin tuli kolme palkkia: iso, keskikokoinen ja pieni. 

Rakenteen pohdintaa.

















Seuraavaksi aloimme miettiä seinän rakennetta. Vertailimme eri materiaaleja, ja päätimme tehdä seinän puusta. Puu on kuitenkin painava materiaali, joten opettajamme ehdotuksesta laitoimme palkkien sisälle styroksia. Näin ne pysyisivät kasassa, mutta olisivat kestävämpiä. Styroksin päälle kiinnitettäväksi levyksi valitsimme 4 mm:n MDF-levyn sillä se on siistiä, eikä sitä tarvitse kitata niin paljon kuin tavallista vaneria. Taustalle laitoimme 12 mm:n MDF-levyä.

Sitten teimme arvion siitä, miten paljon mitäkin materiaalia tarvitsimme, ja tilasimme ne. Teimme myös aikataulun, jonka mukaan meidän oli helppo tarkkailla edistymistämme. 

Materiaalien saavuttua aloitimme styroksista. Ne piti ensin hioa nauhahiomakoneella tarkkaan paksuuteen. Palkkien kertopuukehykset hiottiin saman paksuisiksi, jotta ne sopisivat yhteen. Minä sain leikata styroksin kuumalankaleikkurilla oikean kokoisiksi paloiksi.


Styroksia koneeseen. (Kuvan otti: Tuulia)


Styroksien leikkelyä.





























Kertopuurungon ja styroksien kummallekin puolelle liimattiin puuliimalla 4 mm:n paksuinen MDF-levy. Lopuksi koko komeus laitettiin prässiin kahdenkymmenen minuutin ajaksi. Prässissä ollessaan palaset saattoivat liikahtaa, joten niihin oli jätettävä muutamia senttejä ylimääräistä, jotta ne voitaisiin lopuksi sahata sirkelillä oikeaan mittaan. Näin olleen kertopuurungosta ja MDF-levystä tuli tehdä hieman isompia.

Palkkien kehikot kertopuusta.















MDF-levyt sahattiin käsisirkkelillä.



















Sahasimme levyistä pari senttiä isompia, mitä lopullinen mitta oli.



















Levyt sahattuina.



















Liima oli helpoin levittää telalla.



















Sitten prässiin.













Prässiin mahtui useampi palkki vierekkäin.



















Seuraavaksi palkkien ulkoreunat piti pyöristää käsijyrsimellä. Sen jälkeen ne kitattiin mahdollisten kolojen kohdalta.




















Sitten pääsimmekin jo maalaamaan. Jokainen palkki tuli ensin pohjamaalata kahteen kertaan. Tämän jälkeen päälle maalattiin oikea väri, sekin kahdesti. Maalin levitykseen käytimme uusia teloja, jotka opettaja toi meille tätä varten.

Palkkien väreissä oli tietty järjestys: Suurimmat tulivat pinkillä, näitä oli 6 kpl. Keskikokoisista puolet maalattiin vihreiksi, ja puolet valkoisiksi. Näitä oli yhteensä 12 kpl. Pienimmät maalattiin sinisiksi. Niitä tuli 6 kpl.

Laitoimme palkkien päihin ruuvit, jotta niitä oli helpompi siirrellä, vaikka maali oli vielä märkää.





































Myös taustaan tuli samat värit.

















Messuosastolle piti tehdä myös pöytä, jonka mittojen tuli olla vähintään 60 cm x 120 cm. Teimme muutamia luonnoksia pöydästä, ja päätimme tehdä siitä samanlaisen kuin seinästä. Se oli suhteessa noin kolmasosa seinän mitoista. Korkeutta sille tuli 80 cm.

Teimme pöytään kolme sivua, joihin tuli samalla tavalla rimoja, kuten seinässä oli palkkeja. Ensin sahasimme kaverini kanssa sirkkelillä oikean kokoiset rimat. Tämän jälkeen menin pyöristämään rimojen toisen reunan, samalla tavalla kuin isommissakin palkeissa.

Pöydän kansi maalattiin ruiskulla, jotta siihen saataisiin mahdollisimman siisti ja kestävä pinta. Käytimme maalina liuotinohenteista katalyyttimaalia. Samalla lailla piti maalata myös osastolle tulevan baaripöydän kansi ja jakkaroiden istuinosat. Väriksi valikoitui valkoinen. Myös pöydän sivut maalattiin valkoisiksi, toisin kuin seinän tausta, joka oli raidallinen. 


Rimojen kohdat merkittiin levyn kääntöpuolelle. Viivojen risteyskohtiin porattiin ruuvinreijät valmiiksi.

Tällä pyöristin rimojen reunat.

Valmis pyöristys.

Rimat maalattiin samalla tavalla kuin seinän palkit.

Yksi sivu valmiina.


















Pöytään tehtiin myös hylly johtoja ja muita tavaroita varten.
















Jakkaran istuin maalattiin myös valkoisella katalyyttimaalilla














































































Kun kaikki oli valmista, pakkasimme tavarat koulun pakettiautoon ja lähdimme kohti Tampereen messukeskusta.

Seinät pystyssä osastolla.

Kuorma kiinnitettiin ristiin rimoilla. Näin se pysyi paikallaan matkan ajan.






















Baaripöydän, ja -jakkaroiden jalat maalattiin mustalla spray- maalilla.

Valmis osasto!

... ja väsynyt rakentaja raskaan urakan jälkeen.






























































Mielestäni projekti sujui todella hyvin, kun vain pääsimme alkuun. Suunnitteluvaiheessa oli vaikea sanoa, miten rakentaminen tulisi lopulta sujumaan, mutta mielestäni onnistuimme todella hyvin. Pysyimme koko ajan aikataulussa, vaikka jouduimmekin jättämään tuntejä välistä muiden oppiaineiden takia. Silti pääsimme aloittamaan pintakäsittelyn ajoissa. Ja hyvä niin, sillä siihen kului enemmän aikaa kuin olimme suunnitelleet.

Ainoa asia, joka ei sujunut kunnolla oli pöytä. Sen tekijä vaihtui monesti matkan varrella, ja uusi tekijä oli aina pihalla toisen ollessa poissa. Sen kanssa tuli lopulta niin kiire, että runko jäi vähän huteraksi, ja se otti kuljetuksen aikana vähän osumaa. Saimme sen kuitenkin korjattua paikanpäällä.  Lisäksi saimme matkan varrella yllättäviä lisätehtäviä, kuten baaripöydän ja jakkaroiden korjaus. Niistäkin selvittiin lopulta pienellä avustuksella. Onneksi luokaltamme löytyy paljon reippaita ja avuliaita ihmisiä!

Pääsimme kyseisille messuille myös juontamaan. Tämäkin tuli aikamoisena yllätyksenä, mutta pitäähän niitä aina olla. Tehtävänämme oli siis juontaa RekryTorin koulutuslavalla kahden muun SASKY:n opiskelijan kanssa. Oli ihan hienoa päästä lavalle mainostamaan rakentamaamme messuosastoa. Se saikin päivän aikana paljon kehuja, joten koen että onnistuimme kaikenkaikkiaan mainiosti.


Seinäntekoa!

Kaikkien aikojen ensimmäinen asiakastyömme oli rakentaa taustaseinä Vammalan naisvoimistelijoiden satavuotisjuhlaan. Tarkoituksena oli luoda rakennelma, joka olisi reilut neljä metriä korkea, ja noin kolmekymmentä metriä leveä. Asiakkaan toiveissa oli siniharmaa väri ja naiselliset liikkeet.

Seinä koottiin noin pulitoista metriä leveistä osista. Materiaalina käytimme puuta ja kuvioinnin teimme betonitasoitteesta.

Aloitimme rakentaa elementtejä niin, että kertopuusta teimme tukirakenteet ja päälle liimasimme vaneria. Tämän jälkeen osat järjesteltiin ja numeroitiin. Yläreunat sahasimme kauniin kaareviksi pistosahaa käyttäen. Oli myös tärkeää muistaa kitata kaikki mahdolliset vanerissa olevat oksankolot ja halkeamat tasaisiksi.

Vihdoin oli aika saada väriä pintaan! Pohjamaalasimme jokaisen levyn ensin vaaleansinisellä. Sen jälkeen aloimme hahmotella kuvioita levyjen pintoihin. Asiakkaamme valitsi kuvioehdotuksistamme Caritan suunnitteleman hienon taustan, jossa oli kolme naishahmoa vaaleansinistä taustaa vasten.




Teimme taustan kampakuvioinnit sinisestä tasoitteesta. Naishahmot maalasimme telalla kahdesta vaaleammasta sävystä. Kuvioiden reunojen siistiminen olikin jo vähän hankalampaa ja aikaavievää. Välillä tuntuikin ettei hommasta tule mitään. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin aikaan eritäin hyvää jälkeä.















Lisää päänvaivaa tuotti myös tasoitteen sekoittaminen, sillä se pääsi projektin aikana loppumaan moneen otteeseen. Lisäksi väristä piti jokaisella kerralla saada täysin saman sävyistä. No sehän ei tietenkään aivan täydellisesti onnistunut, mutta onneksi taustamme muoto ja kuvioinnit sallivat pienen pienet sävyerot.















Kun kaikki palat olivat valmiina, lähdimme Vexve-areenalle pystyttämään seinää. Se sujui yhteistyöllä erittäin nopeasti ja ilman suurempia ongelmia. Ruuvasimme vielä seinän taakse tukipuita varmistamaan sen, ettei tämä kaunis rakennelmamme vain kaatuisi tanssijoiden niskaan kesken esityksen. Vaikka projekti tuntui ajoittain toivottomalta, olimme kuitenkin pystytyksen jälkeen erittäin iloisia sekä tyytyväisiä lopputulokseen. Seinämme sai kuulemma myös paljon kehuja yleisöltäkin. :)