Fondi, joka opetti paljon

Päädyin sitten maalaamaan vielä kolmannenkin fondin ensimmäisen vuoden aikana. Saatuani luurankofondin valmiiksi, jaksoa oli jäljellä viellä kaksi viikkoa. Oli siis aika päättää, teenkö vielä kolmannen, vai jätänkö sen seuraavalle vuodelle. Päätin kuitenkin maalata tämän niin sanotun "pakollisen" katunäkymän alta pois.

Tämä fondi olikin jo hieman haastavampi, sillä kuva piti maalata oikeassa perspektiivissä ja täten jouduin tutustumaan pakopisteisiin ja muihin, joista ymmärsin etukäteen melko vähän. Ainoa tietoni perspektiiveistä rajoittui koulun kuvistunneilla piirrettyihin yhden pakopisteen torneihin.

Valitsemani kuva on katunäkymä Italian Buranosta. Päädyin tähän siksi, että siinä näkyi olevan kivat värit, ja valintaan saattoi hieman vaikuttaa se että olen itse käynyt kyseisessä paikassa.

Alkuperäinen kuva Italian Buranosta.

Tutustuin kuvaan etsimällä siitä ensimmäisenä pakopisteen. Huomasin melkein kaikkien tärkeimpien linjojen johtavan samaan pakopisteeseen, joka määritteli samalla kuvan horisontin. Löysin myös toisen pakopisteen, jossa osa viivoista leikkasi. Kuvassa näkyvä tie kaartui loivasti ja siksi ja taaempana olevien talojen linjat leikkasivat eri pakopisteessä kuin etummaisten talojen.

Aloitin varsinaisen fondin taas tutulla tavalla ompelemalla ja pingottamalla kankaan. Tämän jälkeen pohjamaalasin fondin ja sekoittelin sopivia värejä. Tällä kertaa en kuitenkaan harjoitellut etukäteen maalaamista, sillä en kokenut sitä enää kolmannen kuvan kohdalla tarpeelliseksi. Aloin siis hahmotella kuvaa kankaalle. 

Ensin sijoitin pakopisteet ja horisontin oikealle kohdalle ja aloin vetää rakennusten linjoja pakopisteseen. Tässä käytin apuna harjanvarteen kiinnitettyä lautaa, joka toimi ikäänkuin viivaimena. Näin sain tehtyä suoria viivoja.

Kyllä näistä viivoista vielä katunäkymä saadaan.

Hahmottelu tuntui aluksi todella hitaalta ja mahdottomalta tehtävältä, mutta pikkuhiljaa kankaalle alkoi hahmottua näkymä kadusta. Kun olin saanut jonkinlaisen käsityksen siitä missä seinät ja katonrajat kulkevat, otin maalit käyttöön.

Tässä vaiheessa kuva näytti vielä todella ankealta.

Tiilimuuria oli hauska tehdä.

Maalaaminen oli todella mukavaa ja väritkin olivat aikalailla sellaisia kuin piti, mutta perspektiivin noudattaminen ja suorien viivojen vetäminen tuotti päänvaivaa ja turhautumista. Opettajakin kehoitti muutamaan otteeseen imemään hieman suurpiirteisyyttä ympäröivästä ilmapiiristä. Se ei kuitenkaan ollut helppoa. Vaikka kuinka yritin olla välittämättä kaikista pienimmistä yksityiskohdista, ajauduin kohta taas korjaileman jotakin pientä savupiipun reunaa puoleksi tunniksi.

Kyllä se siitä...

Ikkunioden teko ei ollutkaan niin vaikeaa kuin pelkäsin.

Kun puutkin alkoivat hahmottua, kuva näyti jo paljon paremmalta.

Vaikka edistyminen oli hidasta, sain kuitenkin melko lyhyessä ajassa paljon aikaan. Ahkerasti kun tein. Jos nyt tekisin saman uudestaan, tietäisin paljon paremmin jo alusta alkaen, mihin oikeasti kannattaa jäädä jumittamaan ja mitkä kohdat voi tehdä huoletta "vähän sinne päin". Kuitenkin aina on aikaa vähän viimeistellä. Vaikkei sitäkään loputtomiin voi jatkaa.

Vielä pieniä korjauksia perspektiiviin.

Ja valmista tuli!

Kiire painoi koko ajan päälle uhkaavasti, sillä aikaa oli vain reilut kaksi viikkoa, ja sain tehdä monella paivällä ylitöitä saadakseni kuvan valmiikisi. Uurastus kuitenkin palkittiin ja sain aikaan mielestäni ihan kelvollisen kuvan. Olin nimittäin valmistautunut siihen, että kiireen takia en saisi tehtyä kuvasta sellaista kuin haluan. Lopulta minulle jäi kitenkin vielä aikaa jopa pienten yksityiskohtien viimeistelyyn ja lopputulos ylitti odotukseni. Olin myös iloinen siitä, miten paljon puut muuttivat koko kuvan ilmettä. Ja kaiken lisäksi ne onnistuivat hyvin. Nyt osaan maalata katunäkymiä perspektiivissä, enkä ole siinä ollenkaan huono!