Araknofobiaa akrofobialla terästettynä

Toinen syksyn suurista asiakastehtävistämme oli halloween-aiheisen katon toteuttaminen. Asiakas otti kouluun yhteyttä ja kertoi haluavansa Vaajakosken urheilutalon halloween-tapahtumaan jotakin, joka sijoittuisi jotenkin hallin kattoon.

Asiasta heräsi heti paljon kysymyksiä. Millaisen katon he haluavat? Mikä on budjetti? Ja ennen kaikkea, miten saamme katon pysymään ylhäällä, sillä viestissä kävi ilmi että halliin ei saisi mielellään kiinnittää mitään.

Tarkistettuamme budjetin, aloimme kokoamaan ehdotuksia. Tulimme yksimielisesti siihen tulokseen, että värjätty hallaharso sopii hyvin tähän tapaukseen. Sen saisi kiinnitettyä vaikka nippusiteillä katossa oleviin lamppuihin ja niiden kiskoihin, se ei painaisi liikaa, ja se tulisi halvaksi.

Teimme suunnitelmia siitä, miten harsot katosta roikkuisivat. Kokeilimme myös erilaisia värivaihtoehtoja, joista asiakas saisi valita mieleisensä.

Urheilutalon salissa oli myös parvi, josta asiakas halusi roikkumaan jotain. Saimme siis melko vapaat kädet keksiä sinne mitä tahansa, joka liittyisi halloweeniin ja olisi näyttävää. Keksimme ajatuksen jättimäisestä hämähäkistä, joka olisi juuri laskeutumassa parvelta juhlijoiden niskaan. Vaihtoehtoina oli mustaleski tai susihämähäkki. Tästä sai alkunsa myös idea lukuisista pienistä hämähäkeistä, jotka ikäänkuin vaeltaisivat ulos hämähäkin "pesästä", eli parvelta.

Kun olimme saaneet suunnitelmat valmiiksi, muutama opiskelija lähti Vaajakoskelle tapaamaan asiakkaita ehdotuksien kera. Asiakkainamme oli siis kaksi naista, jotka järjestivät Vaajakosken urheilutalolla tapahtuman, joka oli päivällä naisille suunnattu kauneusmessu, ja illalla nuorta väkeä puoleensa vetävä Kosken Rock.

He tykästyivät hämähäkki-ideaan ja valitsivat vaihtoehdoista mustan lesken. Hallaharson väreiksi he halusivat teemaan sopien mustan ja punaisen. Myös pienet hämähäkit saivat kiinnostusta ja lupasimme tehdä niitä niin paljon kuin meillä materiaalia riitti. Asiakkaiden budjetti oli kuitenkin melko rajallinen. Materiaalikustannukset nousivat sen verran suuriksi, että lupasimme antaa hämähäkit vuokralle. Hallaharso oli käsiteltävä palosuoja-aineella, sillä se tulisi roikkumaan niin lähellä lamppuja, että syttymisvaara oli olemassa. Tämä nosti kustannuksia melkoisesti.

Seuraavaksi piti tilata materiaalit. Hallaharson saaminen ei ollut mitenkään yksinkertaista, sillä se on kausiituote, eikä kukaan tarvitse sitä syksyllä. Isoon hämähäkkiin käytettiin retkipatjaa ja pienet hämähäkit saatiin tehtyä vanhoista vaahtomuovin palasista.

Koska projektia tehtiin samaan aikaan linnan kanssa, en päässyt osallistumaan tähän niin paljon kuin olisin halunnut. Sain kuitenkin tehdä yhden pienen hämähäkin, ja pinnoittaa monta lateksilla. Niitä piti valmistaa niin paljon, että jokaiselle kyllä riitti. Olin myös mukana pinnoittamassa ison hämähäkin jalkoja, sekä värjäämässä ja palosuojaamassa harsoa.

Pienten hämähäkkien vartalot ja jalat leikeltiin vaahtomuovista. Jalat kiinnitettiin siten, että niiden läpi pujoitettii rautalankaa, jonka toinen pää kierrettiin prikan ympärille. Vartaloon tehtiin viilto, johon jalat liimattiin kuumaliimalla. 

Näin jalat kiinnitettiin vartaloon.

 

Kai hämähäkitkin tykkäävät joskus oikaista jalkojaan.

Valmiina kohti seuraavaa vaihetta.

Hämähäkit pinnoitettiin lateksilla, johon sekoitettiin hieman mustaa väripastaa. Lateksi haisi erittäin pahalle ja siksi homma ei ollut kovin nautinnollista. Kun aine oli kuivunut, jalat taiteltiin haluttuun asentoon ja niihin paineltiin nivelet. Lopuksi vielä muutamalle hämähäkille liimattiin pienistä helmistä kahdeksan silmää. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että ne näyttivät meilkein paremmilta ilman silmiä, joten emme laittaneet niitä muille.

Todellista sarjatyötä.

Pienet hämähäkit pinnoitettiin lateksilla.

Ison hämähäkin teossa osallistuin ainoastaan jalkojen pinnoitukseen. Jalat kovetettiin sideharsolla ja kontaktiliimalla, jonka jälkeen ne lakattiin mustaksi sävytetyllä lakalla.

Nivelten kohdalle laitettiin useampi kerros harsoa ja liimaa.

Valmiit jalat odottamassa vartaloa.

Siinä ne on sikinsokin.

Mustan lesken peräpää.

Alkaa näyttää jo siltä, miltä pitääkin.

Valmis hämähäkki päätti kiivetä auton katolle.

Harsokankaiden leikkely onnistui kätevästi muiden töiden lomassa. Värjäykseen ja palosuojaukseen pääsin itsekin osallistumaan. Koska palat olivat isoja, piti käyttää mielikuvitusta jotta ne saatiin värjäytymään kunnolla, niiden kuitenkaan kuivimatta ryppyyn.

Onneksi osastomme katossa kulkee kiskoja, joihin saa tarvittaessa lamppuja valaistusharjoituksia tehtäessä. Käytimme siis näitä kiskoja hyväksi niin että värjäys tapahtui pöydällä, josta kangas nostettiin kiskoille. Tässä tarvittiin avuksi myös rakennustelineitä, joihin kiipeämällä kankaan sai vedettyä kiskojen päälle. Käytännössä homma meni niin että yksi ihminen värjäsi ja kaksi istui rakennustelineillä kiskomassa kangasta eteenpäin sitä mukaan, kun sitä värjättiin.

Kun kangas oli värjätty, piti se vielä käsitellä palosuoja-aineella. Tämä tapahtui täysin samalla tavalla, paitsi että aineelta piti suojautua kumihanskoin ja suojalasein. 

Näin kangas kulki katonrajassa.

Jätimme muutamia harsopaloja värjäämättä, sillä valkoinen harso muistutti hämähäkinseittiä, joka näyttäisi hyvältä värjättyjen rinnalla. Valkoisiin paloihin kiinnitettiin vielä pieniä hämähäkkejä nippusiteillä.

Rakentaminen tapahtui kolmen hengen voimin, sillä sen enempää ihmisiä ei koulun pakettiautoon mahtunut. Siispä lähdimme kahden luokkakaverini kanssa kohti Vaajakoskea.

Koska urheilutalon katto oli yli neljän metrin korkeudessa, tarvitsimme ripustamista varten taas rakennustelineitä. Tällaiselle korkeanpaikankammostä kärsivälle homma oli aluksi hieman haastavaa, mutta onneksi telineillä kiipeilyyn tottui nopeasti. Olinhan projektin edetessä huomannut hämähäkkikammonikin hieman lieventyneen.

Kiinnitimme harsot kattoon nippusiteillä ja siimalla. Joissakin kohdissa jouduimme vielä turvautumaan teippiin, mutta onneksi näitä tuli vastaan vain muutama. Parvelta, eli hämähäkin "pesästä" laskeutuvat pikkuhämähäkein varustetut seitit kiinnitimme verhojen päällä oleville ulokkeille niiteillä. Myös parvelta roikkuvat kankaat oli kiinnitettävä nitomalla.

Saimme keikkua melko koerkealla.

 

"Töynjohtaja" tarkkailee laatua.

Iso mustaleski odottaa parvelle pääsyä.

Nämä hämähäkeillä varustetut harsot laitoimme tulemaan parvelta lavaa kohti.

Pikkuhämähäkkejä kiinnitimme melkein minne vaan pystyi.

Näkymä parvelta, kun osa kankaista on jo kiinnitetty.

Tältä se näytti paikoillaan.

Pikkuhämikset vaeltavat pois pesästä.

Toinen hämähäkkikangas roikkui osittain myös siiman varassa.

Iso hämähäkki oli erittäin painava, ja haastava tapaus. Sitä varten oli rakennettu teline, jonka avulla se oli tarkoitus pitää paikoillaan. Huomasimme kiinnitysvaiheessa, että hämähäkissä olevat tukipuut eivät sopineet telineeseen, joten jouduimme muokkaamaan sitä paikanpäällä. Lisäksi teline piti vielä kiinnittää liinoilla parvella oleviin penkkeihin, jotta se todella pysyisi paikoillaan putoamatta sieltä kenenkään niskaan. Myös hämähäkin jalat sidottiin lopuksi oikeille kohdilleen siimoilla, etteivät ne roikkuisi liian alhaalla, herättäen halua tarttua niihin. 

Kankaiden kiinnitykseen meni reilusti enemmän aikaa kuin suunnittelimme. Tämä oli kyllä odotettavissä, sillä emme pystyneet tekemään oikeastaan mitään ilman rakennustelineitä. Jouduimme aina odottamaan, että kangas oli kunnolla kiinni yhdestä kohtaa, ennen kuin pystyimme siirtymään eteenpäin.

Tästä syystä päivämme venyi todella pitkäksi, eikä asiaa helpottanut että muutkin tapahtumaan osalistuvat tulivat paikalle rakentamaan omia messupisteitään, meidän rullaillessa salissa edestakaisin telineemme kanssa. Joko me olimme aina edessä, tai sitten joku muu oli tukkinut kulkureittimme omalla pöydällään.

Kaikki tämä tavaramäärä teki liikkumisesta hieman haastavaa.

Saimme harson avulla peitettyä myös parven kaidetta.

Onneksi kaikista haasteista huolimatta selviydyimme lopulta kunnialla. Vaadittiin vain hieman kekseliäisyyttä ja todella pitkää pinnaa. Ja vaikka kankaat olivat budjetista johtuen kattoon todella pienet, sai hämähäkkimme erittäin paljon kehuja. Myöskin erään kaverini tekemä irtokäsi osoittautui todella suosituksi sekä vieraiden, että talkooväen keskuudessa.

Käsi pääsi näkyvälle paikalle.

Purku sujui paljon nopeammin. Eniten aikaa vei rakennustelineiden kasaus ja purku. Tässä vaiheessa ison hämähäkin käsittelyä ei tarvinnut varoa nin paljon kuin rakennusvaiheessa, joten myös sen pakettiautoon sullominen oli helppoa. Eikä se lopulta edes kärsinyt pahasti, vaikka pieniä rusahduksia välillä kuuluikin.

Vielä pari kagasta alas, ja sitten kaikki on purettu.

Kokonaisuudessaan projekti toimi todella hyvänä oppimiskokemuksena. Olin itse niin kiinni linnaprojektissamme, että en päässyt kunnolla tämä suunnitteluun mukaan. Siispä Vaajakoskelle lähtiessä oli vielä hieman sellainen olo, ettei tiennyt kunnolla mitä oli luvassa. Vaikka olimme varautuneet vastoinkäymisiin, emme kuitenkaan odottaneet niitä tulevan näin runsaasti. Mutta kaikesta kuitenkin selvittiin, ja asiakkaat olivat lopulta tyytyväisiä, etenkin hämähäkkeihin. Myös itse pidin niitä onnistuneina, mutta kankaat olisivat voineet olla näyttävämmät. Toisaalta kangasta oli niin paljon, kuin budjetti antoi myöden.

Jos tekisin projektin uudelleen, ottaisin vielä paremmin selvää kaikesta mahdollisesta, ja mahdottomasta. Toki joskus on asioita, jotka selviävät vasta paikanpäällä, mutta jatkossa pyrin kaikin tavoin välttämään sellaista, että asioita katsotaan ja mietitään vasta perillä. Siihen kuluu aivan liian paljon aikaa, ja niin ei vain voi tehdä! Onnistuimme kuitenkin ratkomaan ongelmat hyvin, ja onneksi matkassa oli sellaisia kavereita, joita ei pieni paine lannista. Ja kuten jo aiemmin mainitsin, sain hyvää siedätyshoitoa sekä hämähäkki-, että korkeanpaikankammolleni.

Olipa kerran linna ja sen rakentajat

Heti syyslukukauden alkaessa kävimme suuren projektin kimppuun, jossa tarkoituksena oli yksinkertaisesti rakentaa linna Lasten kulttuurikeskus Rullaan. Tämän oli oltava sellainen, johon lapset pääsisivät sisälle ja voisivat laskea sieltä pois liukumäkeä pitkin. Linnasta tulisi osa Rullan kymmenvuotistapahtumaa, Olipa kerran linnanjuhlat.

Aloitimme hurjan suunnittelun jo ensimmäisinä päivinä, jonka jälkeen piirsimme monia erilaisia luonnoksia. Näistä valitsimme parhaimmat, joita lähdimme suunnittelemaan pidemmälle. Jakauduimme kolmeen ryhmään ja sovitimme luonnokset oikeisiin mittasuhteisiin. Kun mitat alkoivat hahmottua, teimme kapalevystä ja kuumaliimasta pienoismalleja.

Ensimmäinen hahmotelma. 1:10.

Kun jokaisen ryhmän pienoismallit ja karkeat kustannusarviot olivat valmiit, menimme kahden muun opiskelijan kanssa tapaamaan asiakasta. Otimme pienoismallit sekä tarvittavat paperit kainaloon, ja lähdimme kohti Rullaa.

Kuvassa kaikki pienoismallit, joista Rullan väki päätyi valitsemaan keskimmäisen.

Tapaaminen sujui hyvin ja asiakkaat pitivät erittäin paljon kaikista vaihtoehdoista. Valinnan tekeminen tuotti jopa hieman vaikeuksia. Lopulta he kuitenkin päätyivät Länsieurooppalaiseen linnaan, sillä se oli kaikkein sopivin heidän tarkoituksiaan varten.

Seuraavaksi aloimme pohtia linnan tarkempia rakenteita. Siinä riitti päänvaivaa pariksi viikoksi, kun kaverini kanssa  mietimme kaikki mahdolliset asiat läpi. Rakenteiden suunnittelu ei ollut niin helppoa kuin aluksi voisi luulla. Huomasimme pian että kun ratkaisimme jonkin tietyn kohdan kiinnityksen, ilmestyi tilalle heti paljon uusia ongelmia. Ja tietenkin oli otettava huomioon, että rakenteiden tuli todella olla kestävät! Ne joutuisivat kovalle kulutukselle alle kouluikäisten ravatessa linnassa edestakaisin. Tietenkin oli otettava huomioon myös lasten kiipeilytelineiden ja liukumäkien turvallisuusmääräykset.

Asiakkaan toiveena oli, että linna olisi helppo varastoida. Sen piti myös mahtua kuljetettavaksi koulun pakettiautossa. Linna piti siis rakentaa mahdollisimman pieneen tilaan mahtuvista elementeistä. Suunnittelimme, että nämä elementit yhdistettäisiin toisiinsa tappien ja pulttien avulla. Yksinkertaisimmillaan homma toimi niin, että alemman kerroksen metallirakenteissa oli kiinni tappeja, jotka menivät yläkerran rakenteissa oleviin reikiin. Myös lattiat kiinnitettiin samalla periaatteella, alakerran väliseinissä oli reiät, joihin lattian tapit asetettiin. Vierekkäin olevat osat kiinnitettiin pulteilla. Siten ne oli myös helppo purkaa.

Sitten vain revimme pienoismallista takaseinän irti ja aloimme pohtia rakenteita.

Rakenteiden suunnittelupapereita.

Näidenkin piirustusten jälkeen moni asia muuttui vielä.

Rampin kanssa oli ongelmia alusta loppuun.

Kun rakenteet olit jotenkin selvillä, teimme materiaalitilauksen. Tulimme asiakkaan kanssa siihen päätökseen, että halvin ja helpoin vaihtoehto liukumäkeä koskien, oli tilata se valmiina ja kiinnittää linnaan jälkeenpäin. Kun tarvittavat materiaalit saapuivat, pääsimme viimein rakentamaan. Ensimmäisenä piti tietenkin tehdä metallirakenteet.

Suurin osa meistä oli kokemattomia metallin työstössä, joten saimme harjoitella hitsaustaitojamme materiaalien saapumista odotellessa. Saimme muun muassa. pidentää erään työpöydän jalat, ja kuten kuvasta näkyy, jälki ei ollut kovin kaunista.

Ensimmäisiä hitsauskertoja.

Jaoimme hommat luokan kesken niin, että jokaisella oli omat vastuualueensa projektissa. Itse olin aluksi metallipuolella tekemässä rakenteita. Kokemattomuutemme johti siihen että virheitä tuli paljon, mutta niistä opittiin. Onneksi metallihommiin oli monta halukasta ja hommat sujuivat melko nopeasti. Ainakin silloin kun tiesimme mitä teimme.

En ehtinyt olla metallihommissa kauaa, kun tuli aika siirtyä maalaamaan fondia. Rullasta toivottiin, että tekisimme heille myös metsämaiseman linnan viereen, ja olin halukas maalaamaan sitä. Asiakkaan toiveena oli sankka taikametsä. Teimme luonnoksia muutaman päivän, ja sen jälkeen opiskelutoverini alkoi maalata taustaa. Itse sain kunnian tehdä yksityiskohtia, tarkka kun olen.

Ensimmäisiä luonnoksia taikametsästä.

Viimeinen, ja paras luonnos.

Veden äärellä kasvava itkupaju.

Sieniä!

Siili sai kehuja söpöydestään.

Yhteistyöllä saimme tehtyä nopeasti hyvää jälkeä.

Ja maalipurkkien oikeat kannet menivät sekaisin hetkessä.

Tästä siilistä en voi ottaa täysin kunniaa itselleni, sillä itse vain viimeistelin sen.

Fondi valmistui onneksi nopeasti, ja sen jälkeen pääsimme taas muihin hommiin. Kiire painoi päälle, ja siksi oli tärkeää saada fondi äkkiä pois alta.

Pääsin hieman auttamaan myös toisen fondin maalauksessa. Linna sijoitettiin lopulta Rullassa seinän viereen, joten varsinaisen takaseinän rakentaminen siihen olisi ollut turhaa. Ja myös kallista. Joten asiakas toivoi meidän tekevän myös sellaisen fondin, joka tulisi linnan taakse ja esittäisi täten sen seinää.

Sain tehdä liekit soihtuihin.

Seuraavaksi pääsin tekemään kiviä, sillä päätimme tehdä linnan ulkoseinille kolmiuloitteista kivipintaa. Sisälle kivet vain maalattiin. Nämä ulkopuolen "kivet" tehtiin huokoisesta kuitulevystä veistämällä. Tähän en ehtinyt osallistua, mutta kuuleman mukaan se oli erittäin pölyistä hommaa. Pääsin kuitenkin pinnoittamaan valmiita kiviä akrystaalisidosaineella, joka kovetti levyn pinnan ja teki kivistä kestävämmät. Aineeseen lisättiin hieman mustaa pastaa antamaan sävyä. Tämän jälkeen ne vielä maalattiin oikean kiven näköisiksi luonnonsienellä töpöttelemällä. Teimme kiviä todella paljon. Huomataksemme, että niitä oli lopulta melkein puolet liikaa.

Tältä kivet näyttivät ennen päälystämistä.

Akryylisideaine maalattiin levyn päälle kahteen kertaan.

Kuivuessaan, aine kovetti levyjen pinnan.

Kiviä tehtiin paljon...

Ja niitä laitettiin kuivumaan sinne, minne vaan mahtui.

Seuraavaksi kivet maalattiin luonnonsienellä.

Huomasin maalanneeni myös tämän "iloisen" ilmeen.

Tässä vaiheessa vielä epäilimme, etteivät kivet ehkä riitä.

Kun olin päässyt edellisistä kivistä, aloin kokoamaan styrox-paloista linnan tornien harjanteita. Näistäkin oli tarkoitus tehdä kivijäljitelmiä. Kaverini oli jo miettinyt ja leikellyt palat valmiiksi, mutta hänen sairastuttuaan jatkoin hommaa ja kokosin harjanteet yhteen. Jouduin myös tekemään muutaman palan lisää. Nämäkin "kivet" maalatiin luonnonsienellä.Myös harjanteisiin laitettiin lopuksi tappeja, joiden avulla se kiinnitettiin seinän yläosassa oleviin reikiin.

Kiinnitin palat uretaanilla...

...ja puristin ne kunnolla toisiinsa.

Laitoin harjanteen kulmauksiin lisäpaloja.

Muotoilin uudet palat kiven näköisiksi kuumailmapuhaltimella.

Tältä ne näyttivät valmiina. Joskin niitä piti vielä sovituksen jälkeen hieman muokata.

Kun sain harjanteet valmiiksi, pääsin taas pitkästä aikaa metallihommiin, sillä siellä tarvittiin eniten apua. Tässä vaiheessa osastollemme oli saapunut myös toinen hitsi käytettäväksi. Se oli tehokkaampi ja mukavampi käyttää kuin ensimmäinen, ja sillä tuli myös parempaa jälkeä. Huomasin pian että metallihommissa sai olla vuoronperään hitsaamassa ja rälläköimässä, sillä virheitä tapahtui paljon. Jouduimme tekemään pitkää ja stressaavaa päivää, joten myös virheiden määrä kasvoi.

Oli tärkeää saada kaikki osat suoraan.

Työturvallisuus otettiin huomioon asianmukaisesti pukeutumalla.

Alakerta alkaa hahmottua.

Tämän avulla hitsattiin tornissa olevat kulmat.

Parvekkeen metallirunko.

Hitsaussaumoja piti monesti rälläköidä, jotta vanerit saataisiin kiinni.

Kun metallirakenteet olivat valmiit, levyt saatiin pintaan.

Teimme levyihin kolot, joista saimme pultit kiinni. Lopuksi nämä peitettiin vaneripalalla, joka maalattiin myös kiven näköiseksi.

Sitä mukaan kun metallirakenteet valmistuivat, niitä alettiin levyttää. Ensimmäisenä niihin laitettiin päälle 6,5 mm:n vaneri. Kun vanerit olivat paikoillaan, päästiin pintaan kiinnittämään huokolevyistä tehtyjä kiviä raksaliimalla. Kivien väliin jäävälle alueellee pursotettiin värjättyä laastia. Raksaliiman lujuudesta huolimatta kivet eivät tunutneet pysyvän kunnolla paikoillaan, joten ne piti kiinnittää vielä joko nitomalla, ruuvaamalla tai naulaamalla.

Ongelmaksi muodostui myös osien yhteensopimattomuus. Vaikka kuinka tarkasti kaikki mitattiin ja laskettiin, eivät kaikki palat meinanneet millään sopia yhteen. Siinä sitten joko pienennettiin toisia tai suurennettiin toisia riippuen ongelmakohdasta ja kappaleen materiaalista.

Toisen tornin yläosan vanerista piti hiemän ottaa taltalla pois, jotta se saatiin sopimaan.

Yläkerran seinien sovittelua.

Maalasimme myös sisäseinät luonnonsienellä. Laastikohdat tehtiin siveltimellä.

Kaiken kaaoksen ja kiireen keskellä oli hienoa nähdä, kun tekeleemme alkoi pikkuhiljaa näyttää linnalta.

Eräs luokkakaverini oli tehnyt linnan parvekkeeseen kuuluvan katoksen, ja metallihommien loputtua sain viimeistellä sen. Hioin kertopuusta tehtyjä tolppia pyöreämmiksi, ja maalasin ne muistuttamaan kulunutta puuta.

Tolpat oli ehditty jo pohjamaalata ennen kuin pääsin hiomaan niitä.

Tässä vaiheessa parvekkeen katos näytti vielä aika kummalliselta.

Tämä väritys oli jo parempi.

Vielä vähän viimeistelyä ennen kuin linna pakataan autoon.

Nämä rimat tulivat ramppiin helpottamaan kiipeämistä.

Kun linna oli viimein valmis, pääsimme rakentamaan sitä Rullaan. Ensimmäisenä kiinnitimme fondit seinille.

Fondit näyttivät hienoilta paikanpäällä.

Taikametsä näytti hyvältä, vaikka se taitettiin nurkan mukaisesti.

Aloitimme rakentamisen luonnollisesti alakerrasta.

Alakerran asettelu oli kaikkein tärkeintä linnan kasaamisessa. Se piti saada tarkasti oikealle kohdalleen, jotta linnan kulma olisi samassa kohdassa seinän kulman kanssa. Kun alakerta oli kasassa, pääsimme nostamaan lattiat sen päälle. Se osoittautui yllättävän hankalaksi, sillä lattiat painoivat todella paljon. Niissä oli metallirakenteiden päällä 22 mm:n lattialastulevy, ja alapuolella vaneri. Lattiat oli maalattu ruskeiksi ja lakattu kulutusta kestäviksi lattialakalla.

Lattioiden jälkeen aloimme kokoamaan yläkertaa.

Liukumäen puoleinen seinä aiheutti hakaluuksia.

Ja ilmeisesti tikkaiden pitää näkyä joka kuvassa...

Hankalimmat kohdat linnassa olivat ramppi ja liukumäen puoleinen osuus. Huomasimme, että linnan kulma ei osunut täysin kohdalleen Rullassa olevan seinän kanssa. Korjasimme ongelman kiinnittämällä siihen kohtaan vielä yhden seinän lisää. Myöskään pultteja varten poratut reiät eivät osuneet kohdalleen, joten koko rakennelmaa piti siirtää muutamalla sentillä. Siinä sitten pyysimme Rullan väkeä avuksi ja yhdessä saimme siirrettyä linnaa tarvittavan paljon.

Osa seinässä näkyvistä pulteista peitettiin lopuksi retkipatjasta leikatuilla paloilla.

Muutamiin pultteihin piti laittaa prikkoja, sillä muuten ne olisivat jääneet liian pitkiksi.

Myös kuuluisa ramppi aiheutti paljon murhetta ja hampaiden kiristelyä. Totesimme, että siihen tulevat lattialevyt oli helpoin kiinnittää vasta paikanpäällä. Saimme kuitenkin tapella kiinnityksen kanssa aika kauan. Ensinnäkin rampin metallirakenteet olivat hieman vääntyneet kuljetuksen aikana, ja se ei sopinut kunnolla. Myöskään lattialevyn palaset eivät meinanneet löytää yhteistä säveltä ja sopia kohdalleen. Pienen sovittelun jälkeen palaset kuitenkin kirjaimellisesti loksahtivat paikoilleen, ja saimme rampin ja levyt kiinni.

Muutaman virheellisen ruuvauksen jäljiltä rampin levyissä oli kuitenkin hieman ylimääräisiä ja rumia jälkiä. Lisäksi se muistutti enemmän liukumäkeä kuin itse ramppia, sillä lakkauksen ansiosta se oli erittäin liukas. Saimme kuitenkin asian hyvin korjattua kiinnittämälä siihen harmaata huopamattoa, jota olimme käyttäneet pakettiautossa pehmusteena kuljetuksen aikana. Se sopi väriensä puolesta linnaan hyvin, ja lopputuloksesta tuli miellyttävän näköinen. Lopuksi päälle kiinnitettiin vielä rimat helpottamaan kiipeämistä.

Sisääntuloaukko ilman ramppia.

Ramppi on jo kiinni, mutta reiät näkyvät ikavästi.

 

Tältä näytti valmis ramppi.

Kun kaikki osat olivat kiinni, teimme vielä pientä viimeistelyä. Eräs luokkakaverini oli maalnnyt kaksi vaakunaa asiakkaan suunnitelman mukaan. Kuvassa oli laukkaava Rullan logo. Kiinnitin toisen vaakunoista parvekkeen katokseen.

Katos näytti heti pajon paremmalta, kun laitoin vaakunan siihen.

Ikkunoihin laitoimme pleksit, sillä muuten ne olisivat olleen lasten turvallisuuden kannalta liian isot.

Liukumäen päätyyn sovitellaan ylimääräistä seinää. Minä viimeistelen pintaa.

Ranskanliljat tehtiin styroxista, ja kiinnitettiin kuumaliimalla.

Viimeisenä lisätty seinä piti maalata vasta paikanpäällä.

Olisin taas kerran voinut jatkaa linnan viimeistelyä loputtomiin, mutta sitten kaverit sanoivat, että nyt riittää. Oli kyllä hienoa nähdä linna valmiina. Tämä oli suurin tähänastisista projekteistamme. Opin todella paljon kaikkea uutta. Suurimpana saavutuksena pidän sitä, että opin työstämään metallia ja miettimään rakenteita.

Vaikka olin aluksi erittäin epätoivoinen ja täysin hukassa rakenteiden ja piirustusten kanssa, olen tyytyväinen että minut laitettiin siihen hommaan. Vaikka en olekaan mikään matematiikkanero, oli mittojen ja pinta-alojen laskeminen kuitenkin melko yksinkertaista. Kunhan jaksoi keskittyä, eikä ajatellut asiaa liian vaikeasti!

Vaikka stressinhallinta kaipaa vielä vähän hiomista, olen varma että seuraavassa projektissa osaan jo suunnitella ja aikatauluttaa asiat paremmin. Teimme sekä ryhmänä, että yksilöinä niin paljon virheitä, että jokainen varmasti tietää monta asiaa, mitkä tekisi eri tavalla, jos sama aloitettaisiin alusta. Asioita tuli todellakin opittua kantapään kautta. Etenkin jos esimerkiksi sama lattian metallirakenne joudutaan tekemään kolmeen kertaan.

Oli kuitenkin hauskaa päästä itse tapaamaan asiakasta ja olla mukana Rullassa rakentamassa. Etenkin kun asiakas on tyytyväinen lopputulokseen. Itse pidin linnasta myös. Vaikka kaikki tuntui välillä epätoivoiselta, saimme hyvälllä ryhmähengellä pidettyä tunnelman korkealla ja tekemisen mielekkäänä. Vällillä vihasin linnaa sydämeni pohjasa, mutta eihän tästä aikaansaannoksesta voi lopulta olla muuta kuin ylpeä.

"Kaunis" ja VÄSYNYT prinsessa.

Vihdoin! Se on valmis.