keskiviikkona

Töitä ja sirkushuveja

Saimme Mannerheimin lastensuojeluliitolta tilauksen, jossa he halusivat sirkusteemaiseen kevättapahtumaansa hieman aiheeseen sopivaa tavaraa. Toiveita oli paljon, ja keskusteltuamme asiakkaan kanssa alustavista hinta-arvioista, päädyimme tekemään heille seuraavat:

Palava hularengas, josta lapset pääsivät hyppäämään läpi
Ilmapallotikanheittoseinä
Hernepussinheittoseinä
Puujalkoja
Norsufondi

Itse päädyin tekemään puujalkoja, sekä hernepussiseinää.

Asiakas halusi yhteensä viidet puujalat, joista kahdet tulivat aikuisille, ja kolmet lapsille. Yhdestä kertopuusta sai aina yhden puujalkaparin, joten aloitin homman halkaisemalla sirkkelillä kertopuut kahtia. Tämän jälkeen pyöristin kulmat ja hioin kaikki pinnat sileiksi, jotta käyttäjät eivät saisi tikkuja sormiinsa.

Jalkatuet piirsin paperille hahmottelemani mallin mukaan höylätylle lankulle, ja sahasin ne irti vannesahalla. Myös näissä pyöristin terävät kulmat ja hioin jokaisen pinnan sileäksi.

Jalkatukia
















Tein kaikista jaloista tarkoituksella hieman eri mittaisia, jotta käyttäjä voisi omien taitojensa ja rohkeutensa mukaan valita itselleen sopivan korkuiset jalat. Tuet kiinnitin varsiin ruuviliitoksilla ja Timbermax-liimalla.

Lopuksi maalasin jalat kivoilla sirkusväreillä. Käytin ulkomaalia, jotta ne kestäisivät paremmin ulkokäytössä.

Ja sitten maalaamaan















Välillä käytin teippiä apuna
Valmiit puujalat






















Kuten aina, myös tällä kertaa meille tuli hieman kiire saada kaikki valmiiksi määräaikaan mennessä. Hernepussinheittoseinää aloittaessa aikaa oli jäljellä enää pari päivää, joten se piti tehdä vauhdilla. Mutta silti mahdollisimman hyvin. Joten ylitöiksi meni, mutta lopputulos oli hyvä ja saimme kaiken ajoissa valmiiksi.

Aloitimme hahmottelemalla kuvan paperille, jonka mukaan vaneriin sahattiin erikokoisia reikiä pistosahalla. Kiinnitinmme vanerin ylä- ja alareunaan kertupuurimat, jotta vaneri pysyisi suorassa. Tukipuut ruuvattiin ylempään kertopuuhun saranoilla, jotta seinää olisi helpompi kuljettaa. Kittasimme vanerista kaikki epätasaiset kohdat, jonka jälkeen pääsimme maalaamaan.

Maalasimme takapuolen yksivärisellä ruskealla ja etuosan vaalealla keltaisella. Tämän päälle maalasimme iloisia sirkuseläimiä. Tämä oli ylitöistä huolimatta mukavaa, ja hahmoista tuli hauskoja, vaikka Elviksen näköinen käsikranaattikilpikonna olikin aiheuttaa minulle pientä turhautumista. Eikä pidä unohtaa ympäriinsä kaatuilevia maalipurkkeja, jotka olivat pilata työmme kriittisillä viimeisillä minuuteilla. Onneksi tästä kaikesta kuitenkin selvittiin kunnialla.

Vähän Elvikseltä se välillä näytti



















Valmis!
















Marsusta tuli söpö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti