Araknofobiaa akrofobialla terästettynä

Toinen syksyn suurista asiakastehtävistämme oli halloween-aiheisen katon toteuttaminen. Asiakas otti kouluun yhteyttä ja kertoi haluavansa Vaajakosken urheilutalon halloween-tapahtumaan jotakin, joka sijoittuisi jotenkin hallin kattoon.

Asiasta heräsi heti paljon kysymyksiä. Millaisen katon he haluavat? Mikä on budjetti? Ja ennen kaikkea, miten saamme katon pysymään ylhäällä, sillä viestissä kävi ilmi että halliin ei saisi mielellään kiinnittää mitään.

Tarkistettuamme budjetin, aloimme kokoamaan ehdotuksia. Tulimme yksimielisesti siihen tulokseen, että värjätty hallaharso sopii hyvin tähän tapaukseen. Sen saisi kiinnitettyä vaikka nippusiteillä katossa oleviin lamppuihin ja niiden kiskoihin, se ei painaisi liikaa, ja se tulisi halvaksi.

Teimme suunnitelmia siitä, miten harsot katosta roikkuisivat. Kokeilimme myös erilaisia värivaihtoehtoja, joista asiakas saisi valita mieleisensä.

Urheilutalon salissa oli myös parvi, josta asiakas halusi roikkumaan jotain. Saimme siis melko vapaat kädet keksiä sinne mitä tahansa, joka liittyisi halloweeniin ja olisi näyttävää. Keksimme ajatuksen jättimäisestä hämähäkistä, joka olisi juuri laskeutumassa parvelta juhlijoiden niskaan. Vaihtoehtoina oli mustaleski tai susihämähäkki. Tästä sai alkunsa myös idea lukuisista pienistä hämähäkeistä, jotka ikäänkuin vaeltaisivat ulos hämähäkin "pesästä", eli parvelta.

Kun olimme saaneet suunnitelmat valmiiksi, muutama opiskelija lähti Vaajakoskelle tapaamaan asiakkaita ehdotuksien kera. Asiakkainamme oli siis kaksi naista, jotka järjestivät Vaajakosken urheilutalolla tapahtuman, joka oli päivällä naisille suunnattu kauneusmessu, ja illalla nuorta väkeä puoleensa vetävä Kosken Rock.

He tykästyivät hämähäkki-ideaan ja valitsivat vaihtoehdoista mustan lesken. Hallaharson väreiksi he halusivat teemaan sopien mustan ja punaisen. Myös pienet hämähäkit saivat kiinnostusta ja lupasimme tehdä niitä niin paljon kuin meillä materiaalia riitti. Asiakkaiden budjetti oli kuitenkin melko rajallinen. Materiaalikustannukset nousivat sen verran suuriksi, että lupasimme antaa hämähäkit vuokralle. Hallaharso oli käsiteltävä palosuoja-aineella, sillä se tulisi roikkumaan niin lähellä lamppuja, että syttymisvaara oli olemassa. Tämä nosti kustannuksia melkoisesti.

Seuraavaksi piti tilata materiaalit. Hallaharson saaminen ei ollut mitenkään yksinkertaista, sillä se on kausiituote, eikä kukaan tarvitse sitä syksyllä. Isoon hämähäkkiin käytettiin retkipatjaa ja pienet hämähäkit saatiin tehtyä vanhoista vaahtomuovin palasista.

Koska projektia tehtiin samaan aikaan linnan kanssa, en päässyt osallistumaan tähän niin paljon kuin olisin halunnut. Sain kuitenkin tehdä yhden pienen hämähäkin, ja pinnoittaa monta lateksilla. Niitä piti valmistaa niin paljon, että jokaiselle kyllä riitti. Olin myös mukana pinnoittamassa ison hämähäkin jalkoja, sekä värjäämässä ja palosuojaamassa harsoa.

Pienten hämähäkkien vartalot ja jalat leikeltiin vaahtomuovista. Jalat kiinnitettiin siten, että niiden läpi pujoitettii rautalankaa, jonka toinen pää kierrettiin prikan ympärille. Vartaloon tehtiin viilto, johon jalat liimattiin kuumaliimalla. 

Näin jalat kiinnitettiin vartaloon.

 

Kai hämähäkitkin tykkäävät joskus oikaista jalkojaan.

Valmiina kohti seuraavaa vaihetta.

Hämähäkit pinnoitettiin lateksilla, johon sekoitettiin hieman mustaa väripastaa. Lateksi haisi erittäin pahalle ja siksi homma ei ollut kovin nautinnollista. Kun aine oli kuivunut, jalat taiteltiin haluttuun asentoon ja niihin paineltiin nivelet. Lopuksi vielä muutamalle hämähäkille liimattiin pienistä helmistä kahdeksan silmää. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että ne näyttivät meilkein paremmilta ilman silmiä, joten emme laittaneet niitä muille.

Todellista sarjatyötä.

Pienet hämähäkit pinnoitettiin lateksilla.

Ison hämähäkin teossa osallistuin ainoastaan jalkojen pinnoitukseen. Jalat kovetettiin sideharsolla ja kontaktiliimalla, jonka jälkeen ne lakattiin mustaksi sävytetyllä lakalla.

Nivelten kohdalle laitettiin useampi kerros harsoa ja liimaa.

Valmiit jalat odottamassa vartaloa.

Siinä ne on sikinsokin.

Mustan lesken peräpää.

Alkaa näyttää jo siltä, miltä pitääkin.

Valmis hämähäkki päätti kiivetä auton katolle.

Harsokankaiden leikkely onnistui kätevästi muiden töiden lomassa. Värjäykseen ja palosuojaukseen pääsin itsekin osallistumaan. Koska palat olivat isoja, piti käyttää mielikuvitusta jotta ne saatiin värjäytymään kunnolla, niiden kuitenkaan kuivimatta ryppyyn.

Onneksi osastomme katossa kulkee kiskoja, joihin saa tarvittaessa lamppuja valaistusharjoituksia tehtäessä. Käytimme siis näitä kiskoja hyväksi niin että värjäys tapahtui pöydällä, josta kangas nostettiin kiskoille. Tässä tarvittiin avuksi myös rakennustelineitä, joihin kiipeämällä kankaan sai vedettyä kiskojen päälle. Käytännössä homma meni niin että yksi ihminen värjäsi ja kaksi istui rakennustelineillä kiskomassa kangasta eteenpäin sitä mukaan, kun sitä värjättiin.

Kun kangas oli värjätty, piti se vielä käsitellä palosuoja-aineella. Tämä tapahtui täysin samalla tavalla, paitsi että aineelta piti suojautua kumihanskoin ja suojalasein. 

Näin kangas kulki katonrajassa.

Jätimme muutamia harsopaloja värjäämättä, sillä valkoinen harso muistutti hämähäkinseittiä, joka näyttäisi hyvältä värjättyjen rinnalla. Valkoisiin paloihin kiinnitettiin vielä pieniä hämähäkkejä nippusiteillä.

Rakentaminen tapahtui kolmen hengen voimin, sillä sen enempää ihmisiä ei koulun pakettiautoon mahtunut. Siispä lähdimme kahden luokkakaverini kanssa kohti Vaajakoskea.

Koska urheilutalon katto oli yli neljän metrin korkeudessa, tarvitsimme ripustamista varten taas rakennustelineitä. Tällaiselle korkeanpaikankammostä kärsivälle homma oli aluksi hieman haastavaa, mutta onneksi telineillä kiipeilyyn tottui nopeasti. Olinhan projektin edetessä huomannut hämähäkkikammonikin hieman lieventyneen.

Kiinnitimme harsot kattoon nippusiteillä ja siimalla. Joissakin kohdissa jouduimme vielä turvautumaan teippiin, mutta onneksi näitä tuli vastaan vain muutama. Parvelta, eli hämähäkin "pesästä" laskeutuvat pikkuhämähäkein varustetut seitit kiinnitimme verhojen päällä oleville ulokkeille niiteillä. Myös parvelta roikkuvat kankaat oli kiinnitettävä nitomalla.

Saimme keikkua melko koerkealla.

 

"Töynjohtaja" tarkkailee laatua.

Iso mustaleski odottaa parvelle pääsyä.

Nämä hämähäkeillä varustetut harsot laitoimme tulemaan parvelta lavaa kohti.

Pikkuhämähäkkejä kiinnitimme melkein minne vaan pystyi.

Näkymä parvelta, kun osa kankaista on jo kiinnitetty.

Tältä se näytti paikoillaan.

Pikkuhämikset vaeltavat pois pesästä.

Toinen hämähäkkikangas roikkui osittain myös siiman varassa.

Iso hämähäkki oli erittäin painava, ja haastava tapaus. Sitä varten oli rakennettu teline, jonka avulla se oli tarkoitus pitää paikoillaan. Huomasimme kiinnitysvaiheessa, että hämähäkissä olevat tukipuut eivät sopineet telineeseen, joten jouduimme muokkaamaan sitä paikanpäällä. Lisäksi teline piti vielä kiinnittää liinoilla parvella oleviin penkkeihin, jotta se todella pysyisi paikoillaan putoamatta sieltä kenenkään niskaan. Myös hämähäkin jalat sidottiin lopuksi oikeille kohdilleen siimoilla, etteivät ne roikkuisi liian alhaalla, herättäen halua tarttua niihin. 

Kankaiden kiinnitykseen meni reilusti enemmän aikaa kuin suunnittelimme. Tämä oli kyllä odotettavissä, sillä emme pystyneet tekemään oikeastaan mitään ilman rakennustelineitä. Jouduimme aina odottamaan, että kangas oli kunnolla kiinni yhdestä kohtaa, ennen kuin pystyimme siirtymään eteenpäin.

Tästä syystä päivämme venyi todella pitkäksi, eikä asiaa helpottanut että muutkin tapahtumaan osalistuvat tulivat paikalle rakentamaan omia messupisteitään, meidän rullaillessa salissa edestakaisin telineemme kanssa. Joko me olimme aina edessä, tai sitten joku muu oli tukkinut kulkureittimme omalla pöydällään.

Kaikki tämä tavaramäärä teki liikkumisesta hieman haastavaa.

Saimme harson avulla peitettyä myös parven kaidetta.

Onneksi kaikista haasteista huolimatta selviydyimme lopulta kunnialla. Vaadittiin vain hieman kekseliäisyyttä ja todella pitkää pinnaa. Ja vaikka kankaat olivat budjetista johtuen kattoon todella pienet, sai hämähäkkimme erittäin paljon kehuja. Myöskin erään kaverini tekemä irtokäsi osoittautui todella suosituksi sekä vieraiden, että talkooväen keskuudessa.

Käsi pääsi näkyvälle paikalle.

Purku sujui paljon nopeammin. Eniten aikaa vei rakennustelineiden kasaus ja purku. Tässä vaiheessa ison hämähäkin käsittelyä ei tarvinnut varoa nin paljon kuin rakennusvaiheessa, joten myös sen pakettiautoon sullominen oli helppoa. Eikä se lopulta edes kärsinyt pahasti, vaikka pieniä rusahduksia välillä kuuluikin.

Vielä pari kagasta alas, ja sitten kaikki on purettu.

Kokonaisuudessaan projekti toimi todella hyvänä oppimiskokemuksena. Olin itse niin kiinni linnaprojektissamme, että en päässyt kunnolla tämä suunnitteluun mukaan. Siispä Vaajakoskelle lähtiessä oli vielä hieman sellainen olo, ettei tiennyt kunnolla mitä oli luvassa. Vaikka olimme varautuneet vastoinkäymisiin, emme kuitenkaan odottaneet niitä tulevan näin runsaasti. Mutta kaikesta kuitenkin selvittiin, ja asiakkaat olivat lopulta tyytyväisiä, etenkin hämähäkkeihin. Myös itse pidin niitä onnistuneina, mutta kankaat olisivat voineet olla näyttävämmät. Toisaalta kangasta oli niin paljon, kuin budjetti antoi myöden.

Jos tekisin projektin uudelleen, ottaisin vielä paremmin selvää kaikesta mahdollisesta, ja mahdottomasta. Toki joskus on asioita, jotka selviävät vasta paikanpäällä, mutta jatkossa pyrin kaikin tavoin välttämään sellaista, että asioita katsotaan ja mietitään vasta perillä. Siihen kuluu aivan liian paljon aikaa, ja niin ei vain voi tehdä! Onnistuimme kuitenkin ratkomaan ongelmat hyvin, ja onneksi matkassa oli sellaisia kavereita, joita ei pieni paine lannista. Ja kuten jo aiemmin mainitsin, sain hyvää siedätyshoitoa sekä hämähäkki-, että korkeanpaikankammolleni.